Kaksin aina kaunihimpi.

Voi apua, onko tässä kohta oikeesti kulunut vuosi siitä, kun oon viimeksi tänne blogannut, en edes pojun 1v synttäreinä tätä noteerannut, hyihyi mua! Jos yrittäis vähän aktivoitua.

Pikakuulumisia sen verran, että Rafi kasvaa terveenä ja energisenä, kovasti miehistyvänä teininä! Ikäähän sillä on nyt se öö 1v4kk. Vähän reilu vuoden ikäisenä Rafi sai pikkusiskon, saarloosin, tsekkiläisen ja huskymixin sekoituksen, Sora-tyttösen. Tuli meille luovutusikäisenä ja on nyt 5.5kk. Soran vaikutus Rafiin on ollut 120% positiivinen, kaverinkaipuu oli voimakas ja nyt tuo kaksikko on tosi tiiviisti ja helposti toimiva, pitävät toisilleen seuraa ja aktivoivatkin silloin kun sattuu olemaan itsellä kädet täynnä vauvaa ja isompia lapsia. Sora on myös vähän reippaammin alkanu kävellä lenkkejä kuin Rafi aikanaan, joten molemmista saa jo hyvin seuraa uloskin - mielellään eivät toisistaan erossa olisikaan.

Tässä koneella mulla ei näemmä olekaan kauheasti tuoreita kuvia, kaikki on toisella koneella tai kännykässä, joten pitää muistaa pistää jonkinlainen kuvasarja kaksikon kasvusta tänne myöhemmin.

Murrrrrrosikä!

Hei taas pitkästä aikaa. Rafisterkin on jo puolivuotias, tällä hetkellä 63cm ja vajaa 33kg.

Mun raskauspahoinvointi helpotti ja sitten veikin flunssa mennessään, yhtä jatkuu kohta kolmatta viikkoa aivan kamala yskä. Ollaan siis käyty tosi paljon koirapuistossa, mies hoitaa Rafin lenkkejä ja mä käyn sitten juoksuttamassa ja kouluttamassa iltaisin puistoreissuilla. Hyvin on tuntunut riittävän nuo pennulle, vaikka aika energiapakkaus onkin, mutta kotona vietetään illat ja yöt hyvin nukkuen.

Murrosikä on myös kotiutunut meille ja puistoissa on tajuttu vastakkaisen sukupuolen viehätysvoima. Vastapainona koulutusjutut sujuu entistä paremmin, Rafin keskittyminen ja tottelevaisuus on tosi hurjaa, vaikka kuinka yritän ajatella, että tää on se normaali koira ja entiset oli niitä, jotka koulutti mut kantapään kautta kaikessa. Muuten ei oo vielä mitään pahempia murrosikäoikkuja tullut, mun yks paita sai reiän ja tyttöjen pehmolelun Rafi teurasti huvikseen yksi aamu, kun me muut nukuttiin tunti tavallista myöhempään. Aika lievää siis, kun ottaa huomioon, ettei tuo ole oikein mitään muita tuhoja tehnyt. Listoja yritti vähän alkaa syödä, mutta sitruuna listan pintaan lopetti sen touhun samantien.

Muiden koirien suhteen Rafi on tosi sosiaalinen, aina leikeissä mukana (vaikkei aina vauhdissa pysykään vikkelämpien mukana) ja isosta koostaan huolimatta on ihan tossu niin isojen kuin pientenkin koirien suhteen. Kukaan ei tunnu suuttuvan Rafille pahemmin, jotkut vanhukset koittaa vähän komentaa vauhdikasta pentua. Se mikä on hassua, että Rafi on täysin hiljainen koira. Se ei hauku, ei ulvo, ei vingu, ei mitään muille koirille. Korvat pystyssä ihmettelee jos toinen koira räksyttää, mutta muuten ei reagoi mihinkään mitenkään. Kerran oon kuullut Rafin haukahtavan, mun perääni kun lähdin ulos itsekseni pitkästä aikaa, mutta muutoin Rafi ei ikinä hauku missään olosuhteissa. Hassu otus.

Tänään jäi koirapuistoreissu illasta lyhyeksi, kun siellä oli aika tylsä meno, mutta koska itselläni oli energinen olo, päätin suunnata läheisen järven rantapoluille Rafin kanssa, kunnon metikköön, mitä kerettiin kiertää jo monesti ennen kuin pahoinvointi vei mennessään.

Nyt oli niin pimeää ja autiota kun päästiin poluille, että rohkaistuin päästämään Rafin vapaaksi. Poju ei heti edes tainnut tajuta olevansa vapaan, totteli hyvin harjoiteltua tänne-kutsua salamana ja sittenkin, kun tajusi lopulta ettei ole enää kiinni ja alkoi spurttailla niin järveen kuin edemmäs polullakin, totteli yhä todella hienosti tänne-käskyä. Vain kerran vähän jännitti, kun poju jäikin odottamaan paikoilleen kauemmas eikä tullut kutsusta luokse, mutta auttoi kun käänsin selkäni ja otin muutaman askeleen poispäin, jo säntäsi perääni.

Itseäni aina jännittää riistaviettisen koiran vapaanapito, varsinkin tuollaisella kuitenkin suht vilkkaalla alueella, joka ei oo selkeästi ns mettän keskellä vaikka metsää onkin (asuinalueelle ja teille kuitenkin n. 500m linnuntietä ja paljon vilkkaita lenkkipolkuja), mutta täytyy nyt hyödyntää tuota pimeää aikaa ja rohkaista päästämään Rafia useimminkin vapaaksi. Ja hankkia sille valo valjaisiin kiinni, että näkee hurtan itsekin paremmin!

Sitten ei muuta kuin lumentulon odottelua, että päästään vetohommiakin harjoittelemaan, vaikka kai jotain autonrengasta vois hietikossakin vedättää. En silti ehkä viitsi, parempi odotella ihan talveen jo koiran kasvunkin kannalta.

Ainoa mikä harmittaa itseäni, on se, että meni nyt jäljestyssuunnitelmat ihan nurin itselläni huonovointisuuden takia, täytyy koittaa tässä vielä tsempata ennen lumentuloa, tai sitten viimeistään kevään tullen, vauva onneksi kulkee sitten kantoliinassa kätevästi.

5kk ja VIIMEIN kasvu vähän tasaantumassa!

Ei sillä, etteikö poju iso olis, mutta vähän alkaa kasvutahti himmailla. Nyt Rafi siis 28kg ja vajaa 60cm (58-59cm) ja kuunvaihteessa tuli siis 5kk täyteen. Saa nähdä paljon vielä tulee lisää kokoa, iso tuo on :) Onneksi rauhallinen ja kiltti jössikkä, joka ei näytä pahemmin pettyneen, kun allekirjoittanut teki positiivisen raskaustestin ja taittui hetkeksi pahoinvoinnin alle raadoksi. Pääasiallinen lenkittäjä vaihtui isäntään ja mä yritän kompensoida olotilojani pennulle minkä voin, onneks tää on väliaikainen tila ja tuo on nykyiselläänkin hyvin aktivoitu tapaus.

Ollaankin miehen kanssa paljon mietitty, että miten tuo pentu voikin olla noin rauhallinen ja hyvätapainen, semmonen valmiin oloinen jo nyt. Toki varmasti myös koiran luonteesta kiinni, mutta osittain varmasti myös johtuu siitä, että meillä ollaan koko ajan kotona. Minä lasten kanssa ja mieskin opiskeluiden ohella paljon. Aamusta iltaan siis tässä asunnossa ei ole paljoa hiljaisia hetkiä ja koko ajan jotain menossa. Varmasti uupuu jo ihan sellaisessa perusarjessa koirakin paremmin, kuin että olisi yksin pitkän työpäivän ja sitten tulisi kotiin pari väsynyttä aikuista, vastassaan malttamattoman tylsistynyt hulivili. Oli kyllä meinaan työelämässä ollessa kaksi edellistä koiraa nuorina semmonen tehokaksikko, että oksat pois ja huhheijaa. Tää on ihan zen buddha niihin verrattuna!

Kissojen kanssa Rafister yrittää kovasti, tulla toimeen nimittäin. Tuon meidän punaisen kattimme Niilon kanssa se sujuukin ihan hyvin, on paljon pusuttelua ja puskemista ja Niilo, joka on tottunut kasvamaan koiranpennun kanssa, ei vähästä hätkähdä. Eli Rafin jahtauspyrähdykset tai äkilliset spurtit eivät Niiloa häiritse, kun Risto (alla olevissa kuvissa) on paljon varautuneempi. Risto kyllä myös pistää Rafin ruotuun tehokkaan hellästi, ei jää turhia nahistelemaan, mutta näpäyttää kyllä kynsillään rajojensa merkiksi. Rafi toki hakee eniten Riston huomioo, huoh!

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Rafin kaikki hampaat on myös vaihtuneet, jee! En olisikaan enää hetkeäkään kestänyt sitä mädän kuoleman lemua kämpässä, mikä tuon suustä lähti ja mun raskausaistit pahensi hajut potenssiin viis. Osa hampaista saatiin talteen, pitää katsoa saisko ne putsattua tarpeeksi hyvin, että voisi laittaa talteen pikkuboksiin, missä on Rafin pentuvillaa. Oon vähän outo silleen, jemmailen asioita.

Koirapuistossa.

Jee, kerrankin voin sanoa, ettei poju oo kasvanut hetkeen - korkeutta ainakaan. Tuoreimmat mitat on sama 53cm ja 20kg, massakausi menossa siis. Toki noi korkeudet tulee mitattua aina silleen pikaisesti, että voi olla turkkilisä joskus mukana.

Käytiin tänään heti aamusta pienemmän taaperon ja koiran kanssa koirapuistossa. En oo suuri koirapuistojen suosija, mutta koska semmoinen tuossa lähellä on ja rauhallinen ajankohta, niin käytiin vähän katsomassa miten Rafi viihtyy. Taaperokin kulki näppärästi kantorepussa selässä.

Täytyy kyllä sanoa, että kyllä se vaan komistuu päivä päivältä. Ja tummuu!

Hyvin on tokoilutreenit liinan kanssa toimineet, kun vapaanakin Rafi kulki pitkän aikaa vierellä tai vain muutaman metrin päässä. Sai ihan kunnolla innostaa, ennen kuin poju tajusi alkaa juosta ja voi niitä onnen loikkia pitkin poikin. Kivan mettäissäkin tuo läheisin koirapuisto, kauempana on vähän isompi, pitää sielläkin varmaan käydä.

Toivon, että nää aamut olisi puistoissa jatkossakin rauhallisia, niin tulisi käytyä ihan mielellään. Ei mulla sosiaalistamista tietty mitään vastaan ole, mutta aristelen huonoja kokemuksia, koirapuistoissa kun ruukaa käymään myös sinne sopimattomia tapauksia.

Pennun raakaruokinta.

Ne tavanomaiset speksit, Rafi tasan 16 viikkoa, 18.7kg ja 53cm. Kasvu ei siis ainakaan hidastumaan päin ole, aika jössikkäkin tuo kyllä on. Ei nyt pyöreä, muttei laihakaan. Hoikka ja tanakka, oon koittanu vilkuilla vyötärölinjaa, että pysyy hyvänä ja mun silmiin pysyykin. Taitaa se olla rakennekin vähän tuommoinen järkälemäinen.

Seuraa muuten ihan mieletön kuvafloodi, sori siitä, mutta oon tosi huono karsimaan ja luuta kaluavassa koirassa on jotain niin mielenkiintoista seurattavaa, että kuvia kertyi ihan vahingossa.

Rafi on syönyt koko pienen ikänsä ainoastaan raakaruokaa, kasvattajallaan oli saanut jotain nappulaakin iltapalaksi, mutta kotiuduttuaan meille nappulat ei oikein maistuneet ja pennulla oli mahakin sekaisin, joten jätin ne sitten suosiolla pois. Pelkkä raakaruoka tuntui selkeimmältä vaihtoehdolta.

Oon monelta kuullut ihmettelevään sävyyn, ettei koskaan raakaruokkisi pentuja, mutta en oo mistään lukenut tätä puoltavaa asiatekstiä. Toki siis täytyy tiedostaa, että jos ei tiedä mitä tekee, menee perse edellä puuhun - mutta se nyt pätee ylipäänsä kaikkeen elämässä ja itse en ainakaan ole siinä määrin täydellisen luottava itseeni, ettenkö kyseenalaistaisi valintojani ja perehtyisi asioihin kunnolla. Kyselen mieluummin tyhmiäkin kuin oletan tietäväni missä mennään.

Lähtökohtana kun oli ensimmäinen A) virallisesti ihan oma pentu, B) isokokoinen pentu ja C) ensimmäinen täysin raakaruokittu koirani, vietin vielä pennun kotiuduttuanikin monet illat nokka googlessa ja etsin tietoa - ja varmaan kyllästymiseen asti häiriköin tuttujani, jotka asiasta tiesivät ja raakaruokkivat koiriaan (raakaruokinta alkaa kuulostaa kohta tyhmältä omaan korvaani, mutta vielä enemmän sitä tekee BARF, joka tuntuu olevan nykyään jopa enemmän jo brändi kuin ruokavalio, joten koittakaa kestää sanavalintaani).

Toistaiseksi ei oo tullu vielä mitään sellaista vastaan, että alkaisin epäillä Rafin ruokavalioo, poika kasvaa hyvää ja tasaista vauhtia, tulee sekä korkeutta, että painoa. Kakasta näkee heti jos ruoassa on suhteet pielessä ja kun itse tekee kaiken (no en itse kyllä lihoja saalista, myönnän!) osaa heti tehdä muutoksiakin.

Juurikin menneellä viikolla Rafilta alkoi tulla tavaraa tavallista enemmän, muutaman kerran kakkasi jopa sisälle, kun ei tainnut itsekään ehtiä hätäänsä reagoida. Kakka oli ihan normaalia, sitä vaan alkoi tulla reippaammin ja kyseltyäni sainkin vinkin kokeilla vähentää kasvisten määrää - ja se muutos jo tuntuisi riittäneen. Samaan aikaan tosin poju söi hieman tiheämmin samalla viikolla pari erittäin rasvaista luuta ja sai lohtakin paristi, mutta liiallinen rasva olisi kai jo ripaskaksi asti pistänyt pennun mahan. Näillä mennään siis toistaiseksi.

Yksi asia, mitä pidän aika oleellisena osana raakaruokintaa, ovat ne luut ja nimenomaan niiden pureskelu. Rafi on toistaiseksi saanut vain kalkkunan, kanan ja lampaan luita pehmeytensä vuoksi. Jahka riiviö vaihtaa hampaansa, on mulla ihan uus luiden repertuaari tiedossa mihin perehtyä, kaiken maailman rustot ja isommat luut on ollu lähinnä viriketarkoitukseen tähän asti - ja osa toki tulee sitä olemaan jatkossakin.

Pidän silti juurikin sitä luiden pureskelua, ei jauhettuna syömistä, tosi olennaisena osana tätä ruokavaliota, koska se tekee hampaille ja koko suun lihaksistollekin hyvää ja tuota pentua katsoessa kyllä kalkkunankin kaulan syöminen hetkellisestä virikkeestä menee, vaikka koko ajan nekin alkaa kadota koiran suihin nopeammin ja nopeammin.

Alussa kieltämättä jännitin itsekin, että kuinka tehokkaasti pieni pentu luut malttaa pureskella, mutta aika nopeasti luotto siihen syntyi, kun pentu paristi oksensi turhan isoina nielemänsä luut yöllä takaisin ja kerran kun ahmi kokonaisen broilerin siiven kerralla suihinsa, sen myös hyvin äkkiä oksensi uloskin - ja oppi muuten itsekin pureskelemaan. Nykyään noiden luiden syönti onkin jo järjestelmällistä rutiinia Rafille.

Oon huomannut tän asian herättävän ihmisissä tunteitakin usein, tuppaa olemaan oikeestaan ihan sama niin kuin jokainen asia, jossa tehdään joku perustavanlainen valinta jonkun toisen puolesta, oli se sitten lemmikki tai jälkikasvu, se herättää tunteita. Ja kyllähän sen ymmärtää, koen niitä samaisia tunteita itsekin vähän väliä aiheesta jos toisestakin.

En silti pidä raakaruokintaa mitenkään parempana ruokintatapana kuin esimerkiksi nappuloita syövien koirien ruokavaliota. Luonnollisempana, kyllä, mutta en parempana. Toki sanon sen, että koiran ei mun mielestä kuuluisi saada ravinnokseen pelkkää nappulaa, vaan sekin tarvitsee runsaasti lisukkeita. En kyllä myöskään onnekseni taida ketään edes tietää, joka koiransa pelkällä kuivamuonalla ruokkisi.

Lisäksi pidän tärkeänä, että ihmiset valitsee sellaisen nappulan joka ei sovi vain sille omalle koiralle, vaan nimenomaan koirille ylipäänsä. Vehnä yms ei mun mielestä koirille kuulu lainkaan. Itse asiassa yksi viimeisimpiä askelia pois kuivamuonavalinnoistani, tapahtui erään eläintarvikekauppiaan kanssa käymäni keskustelun jälkeen. Koko pienen (köh) ikäni oon ollut siinä visussa käsityksessä, että peruna ei ole koiran ravintoa, koska koiran elimistö ei sitä pysty hyödyntämään. Nyt sitten kuitenkin kuulemma useampi firma on lisännyt perunan nappuloihinsa, ja selitykseksi tähän sain kuulla, että riisi alkaa olla liian kallista käytettäväksi. Varmaan ihan validi perustelu, mutta oma kantani istuu sen verran tiukassa, että en kerrassaan vaan osannut perunaa sisältävää ruokaa koiralleni syöttää (vaikka menin sen pikkusäkinkin sitä ostamaan, mur!).

Täytyy sekin tunnustaa vielä, että itse asiassa varmaan kaikkein suurin syy raakaruokintaan suuntautumisessa oli lopuilta se kuuluisan katala uteliaisuus - se oli vaan vielä yksi askel eteenpäin otettavaksi lukuisten vaihtoehtojen joukossa.

Oon itse asiassa niinkin kiinnostunut raakaruokinnasta, että ollaan miehen kanssa jo leikitelty ajatuksella, että alettaisiin myydä sitä meidän kissakaksikollekin. Ainakin ne sen verran kaltionkohdeltuina usein tuijottavat Rafia kun tämä kaluaa luitaan, että en usko sen olevan lopulta ainakaan täysin poissuljettu vaihtoehto.